
Oriveden lähitori
Tarjoamme maanantaista perjantaihin orivesiläisille kokoontumistilan, joka toimii yksinäisyyden lievittäjänä, kunnon ylläpitopaikkana ja yhteisen tekemisen paikkana.
Lähitorilta saat maksutonta neuvontaa ja ohjausta kaikenlaisissa arkeasi askarruttavissa kysymyksissä – ikään katsomatta.
Meillä on käytössä myös Kelan etäpalvelu. Lähitorin henkilöstö opastaa Kelan digitaalisen asioinnin käytössä ja neuvoo yleisellä tasolla Kela-asioissa. Mikäli tarvitset Kelan asiantuntijapalvelua, lähitorin henkilöstö avaa tietokoneella kuva- ja ääniyhteyden Kelaan, jolloin voit keskustella Kelan palveluasiantuntijan kanssa.
Lähitorilla on paljon toimintaa ja tapahtumia, esim. Seniori-Lavis, karaoke, keskusteluryhmiä, erilaisia liikuntaryhmiä, muistijumppaa, musiikkia, konsertteja, teatteriesityksiä, srk:n hartaustuokioita ja paljon muuta.
Ryhmät ja tapahtumat ovat kaikille avoimia ja maksuttomia.
Lounaskahvila on avoinna ma-pe klo 8-15, lounas klo 11-12.30 ja lauantaisin klo 11-12.
Tule tutustumaan toimintaan ja samalla voit kertoa , jos sinulla olisi uusia ideoita, tai voisit toimia vaikkapa vapaaehtoisena ohjaajana ryhmissämme.
Ryhmiin ja tapahtumiin ei pääsääntöisesti tarvitse ilmoittautua. Jos ilmoittautuminen vaaditaan, siitä on erikseen maininta.
Yhteystiedot:
Toiminnanjohtaja/palveluohjaaja Kati Tuominen p. 050 4646 616
Vastaava palveluohjaaja Minna Putkisaari p. 040 6853 997
sähköposti: lahitori.orivesi@orivedenpalvelutalo.fi
Eerolantie 2, 35300 Orivesi
Tervetuloa!
Lähitorin maksuttomat ja kaikille avoimet liikuntaryhmät:
Tuolijumppa keskiviikkoisin klo 12.30, ohjaajana Alisa Virkki Oriveden kaupungin liikuntapalveluista.
Asahi ilmoittautuneille keskiviikkoisin klo 9 6.5. asti. Mukaan mahtuu vielä, ilmoittautumiset p. 040 6853 997 tai lahitori.orivesi@orivedenpalvelutalo.fi.
Aimon Seniori-Lavis seuraavan kerran 18.5.
Syksyllä alkaa Virkeät Ikämiehet -kurssi, joka on tarkoitettu eläkeikäisille miehille. Kurssilla saat ohjausta liikuntaan ja ravitsemukseen ja pääset kokeilemaan erilaisia liikuntamuotoja sekä valmistamaan ruokaa miesporukassa. Lisätietoja esitteessä alla. Kurssin järjestää Nääsville ry.
Seuraa ilmoittelua ja lähde mukaan liikkumaan!
Palveluohjausta ja -neuvontaa on saatavilla sosiaalisiin ja terveydellisiin pulmiin ja kysymyksiin. Neuvontaa saa lähitorilla ilman ajanvarausta ma-to klo 9-11, lisäksi voit varata sinulle sopivamman ajan p. 050 4646 616.



LÄHITORIN TOIMINTA VKO 18
27.4. MAANANTAI
klo 13 Oriveden Kansallisen veteraanipäivän juhla. Juhlan jälkeen tarjolla kakkukahvit. Juhlan järjestää Oriveden kaupunki.
klo 14 Naisten ryhmä
28.4. TIISTAI
klo 12 Ystäväpiiri ennakkoon ilmoittautuneille
29.4. KESKIVIIKKO
klo 9 Asahi ennakkoon ilmoittautuneille
klo 11.30-13 Mistä apua, kun kuulo heikkenee? Kuulopäivässä vieraina kuntoutusohjaaja Katja Kokko Taysin Kuulokeskuksesta, asiantuntija Sanna Lehtoväre Kuuloliitosta ja puheenjohtaja ja kuulolähitoimija Irmeli Wilenius Tampereen Kuuloyhdistys ry:stä.
klo 12.30 Alisan tuolijumppa
klo 13 Eläkeliiton karaoke
klo 14 Miesten ryhmä
30.4. TORSTAI
klo 10-11.30 Digineuvontaa senioreille
klo 13 Kevätkarkelot: Lähitorin kuoro laulaa ja laulattaa. Munkkia ja simaa ostettavissa ravintolasta.
klo 13 Raijan Skip-Bo
1.5. PERJANTAI
Lähitori suljettu. Hauskaa vappua!
TERVETULOA MUKAAN TOIMINTAAN!
p. 050 4646 616 tai 040 6853 997, Eerolantie 2, 35300 Orivesi
Ryhmät ovat kaikille avoimia ja maksuttomia.
Muutokset ohjelmassa ovat mahdollisia.

Lähitori
Oriveden palvelutalossa lähitoritoimintaa maanantaista perjantaihin klo 9–15. Saatavilla on ohjausta ja neuvontaa sekä erilaista toimintaa.
Lähitori yhdistää ohjauksen ja neuvonnan. Asiakas voi ratkaista suuren joukon tarpeitaan yhdessä paikassa ja yhdellä käynnillä.
Käytössä Kelan etäyhteys ma–pe klo 9–14, lähitorin henkilöstö avaa tietokoneella kuva- ja ääniyhteyden Kelaan, jolloin voit keskustella Kelan palveluasiantuntijan kanssa.
Asiakkaan kotona asumista vahvistetaan:
- Ryhmä- ja harrastetoiminnalla esim. liikuntaryhmät, Seniori-Lavis, teemakeskustelut, kirjallisuuspiiri, konsertit, karaoke, muistijumppa.
- Palveluohjaus ja neuvonta ma–to ilman ajanvarausta klo 9–11, muina aikoina ajanvarauksella
- mm. hakemusten ja lomakkeiden täyttäminen, viranomaiskirjeiden tulkinta, terveysneuvonta ja tiedon antaminen eri palveluista Orivedellä
- käytettävissä laajempaa neuvontaa varten Kelan etäpalvelu, avustamme kuvayhteyden avaamisessa ja sulkemisessa.
- Ravintola ja kahviopalveluilla: lounas klo 11–12.30, kahvio auki ma–pe klo 9–15, lauantaisin lounas klo 11–12.
Lähitorilla on myös ITE-piste, jossa voit esim. mitata itse verenpaineesi, asioida sähköisesti lähitorin koneella tai ladata Nysse-kortin henkilökunnan avustamana.
Talossa on kirjasto, jossa voi lukea lehtiä ja tavata toisia, myös tuoliryhmiä on vapaaseen seurusteluun. Talossa käy säännöllisesti kampaaja ja jalkahoitaja, joille voi varata aikoja.
Myös fysioterapeutti käy talossa tiistaisin ja perjantaisin, hänelle voit myös varata hieronta-aikoja.
Lähitorille pääsee esim. NOPA-kuljetuksella.